sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

Koiranodotusta

Tänään viimein varmistui, että meille saapuu tarkalleen kahden viikon päästä pieni heeleripoika ♥ Se asuu vielä kasvattajansa Elinan luona Seinäjoella, yhden siskonsa ja neljän veljensä kanssa. Vielä ei ole täysin varmaa, mikä pennuista meille tulee, mutta olen niin iloinen jo siitä, että tiedän koiran olevan viimein tulossa.
Itse koiraidea syntyi viime keväänä, huhti-toukokuun aikana, ja minulla oli pitkään tosi kova koirakuume. Katselin rotuja ja tykästyin bordercollieen, suunnittelin nimiä ja etsin kasvattajia. Vanhemmat eivät kuitenkaan innostuneet ideasta, joten annoin sen olla.
Myöhemmin syksyllä myös äiti ja iskä alkoivat suopua koiraa kohtaan. Silloin etsin taas rotuja netistä ja kirjoista, koska bordercollien olin jo hylännyt sen vaatiman suuren aktivoinnin määrän takia. Kiinnostuin ensin cavalier kingcharlesinspanielista, sitten lancashire heeleristä ja portugalinpodencosta. Cavalieri kaatui pitkään turkkiin, ja podencossa epäilyttivät metsästysvaistot. Siispä rotu selkisi, sen täytyi olla heeleri.

Kasvattajan löytäminen olikin sitten vaikeampi juttu; joko pentuja ei ollut tulossa tai niitä odotti yli kymmenen jonossa olevaa. Eräs kasvattaja lupaili jo meille narttupentua keväällä, mutta koska siitä ei kuulunut sitten enempää, etsimme uudelleen kasvattajia keväällä -09. Silloin löysimme Elinan ja hänen koiransa, jolle oli helmikuussa syntynyt pentuja. Laitoimme mailia, ja lopulta Elinan kanssa sovittiin tapaamista ja että yksi pentu muuttaisi meille !