sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Näyttelyt Turku 29.11.09

Tänään olimme ekaa kertaa virallisissa näyttelyissä Frodon kanssa. Mukana oli myös Fropan äiti Selma omistajineen sekä Frodon veli Laku.
Esiintyminen kehässä meni ihan ok, liikaa vain jäi hajujen perään ja voisi olla terhakampi. Pöydällä oli ihan kivasti, samoin seisoi ja ravasi silloin kun ei juuttunut 8) Sai EH:n, josta voi kyllä olla tyytyväinen. Oli sillä junnuluokan kolmas.
Arvostelua:
Hyvät mittasuhteet, erittäin hyvä tyyppi, kaunis pää ja ilme, tummat silmät, hyvät korvat. Hyvä kaula ja selkä, hyvä luusto ja rintakehä. Hyvät kulmaukset edessä, voisi olla enemmän takana. Erittäin hyvä karvanlaatu ja tan-merkit. Liikkuu hyvin edestä, mutta voisi liikkua voimakkaammin takaa. Hiukan korkea kinner.

sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Kuulumisia

Ohoh, satuimpa tänään vilkaisemaan Turun KV näyttelyiden sivuja, ja aikatauluthan olivat ilmestyneet sinne jo viikon etuajassa. Hiilukoita on ilmoitettu 13, ja luokat alkavat jo klo 10. Nyt alkoi jo vähän jänskättää :) Näyttelyjuttuja ollaan nyt yritetty treenata niin usein kuin muistetaan, mutta eiköhän se ihan hyvin mene. Kiva kuulla mitä mieltä Fropasta ollaan.
Muuten Frodo elelee normaalia koiranelämäänsä, lenkkeillen reippaasti (yleensä alkulenkistä hitaammanpuoleisesti kun mennään kotoa poispäin... :o) ja peuhaten päivät pitkät. Se on nyt alkanut ainakin välillä heräilemään jo neljältä ensimmäistä kertaa yön aikana, eikä enää millään nukuttaisi. Frodo ei kyllä muutenkaan ole mitenkään kovin unikeko. Ruoka maistuu vaihtelevasti, ruokahalu tuntuu vähän vähentyneen, varmaan kun kasvukin hidastuu.
Kasvattaja-Elinan suunnalta tuli myös hyviä uutisia, hobittien vanhemmat oli testattu linssiluksaatiogeenin osalta, ja molemmat saivat tuloksen clear ! :) Pentuja ei siis edes tarvitse testata, koska niillä ei voi olla kyseistä geeniä.
Eilen hobittipentueelle tuli myös täyteen 9 kuukauden ikäpylväs ! Frodon mitat tällä hetkellä ovat 8,1 kg ja 29,5 cm.

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Eläinmessuilla


Tämä päivä menikin Frodon kanssa Myyrmäkihallissa eläinmessuilla. Tarkoitus oli mennä jo totuttelemaan sisähallissa oloa Turun näyttelyä varten ja kivahan siellä muutenkin oli kierrellä ja kattella agilitya ja rally-tokoa (:
Junalla matkustettiin ja matka meni tooosi hienosti, oli reipas konduktööriä ja muutenkin matkustajia kohtaan ja malttoi aika hyvin olla paikallaankin matkan ajan :D Hallilla käyttäytyi myös tosi kivasti, seikkaili ihmis-ja koiravilinässä kun vanha konkari. Oli paljon reippaampi kun luultiin, odotettiin edes jonkinlaista jännitystä, mutta ei. Paljon koiria tuli pikaisesti nuuhkittua ja muutama ihminenkin tunnisti heelerin! Mukaan kotiinviemisiksi lähti pari puruluuta ja possunkärsiä ja kuivattua hirvipaistia ;)