On se Frodokin jo miehistynyt (: Koipi on alkanut nousta, vaikkakin aika paljon jäljessä ainakin Lakuun verrattuna :D Lenkit on nykyisin jo tunnin mittaisia päivittäin, plus muutamia pissatuslenkkejä.
Nyt lenkkeillessä on tullut huomattua, että Frodo pelkää jostain syystä pikkulapsia, erityisesti poikia :D Tänäänkin meidän edellä kulki äiti ja pieni poika, ja Frodon täytyi koko ajan pysähtyä että pysyi turvallinen välimatka. Mutta sitten taas kouluikäisiä lapsia ei pelkää, hmm :D Toisaalta ei Frodo ole päässyt pikkuisiin tutustumaankaan, koska tuttavilla ei ole pieniä lapsia. Lasten ääniä se ei niinkään vierasta, kun on kuullut naapureiden ja päiväkodin meteliä, mutta ehkä se lasten olemus on jotenkin tosi jännittävä.
Frodon näyttelydebyyttikin on nyt tulossa, ilmottauduin pari päivää sitten Turun KV näyttelyyn 29.11 (: Sitä ennen mennään varmaan eläinmessuille treenaamaan sisähallissa oloa ja melua, jollaista voi siellä Turussakin olla odotettavissa.
keskiviikko 30. syyskuuta 2009
tiistai 29. syyskuuta 2009
Harjoittelua koiranilmassa
Tänään meillä oli vika kerta pentutokoa, harmi että kurssi loppui jo (: Se meni niin nopeasti. Tänään oli hiukan huono ilma, heti kun aloitettiin alkoi tihkuttaa ja satoi melkein koko ajan... Mutta hyvin siihen nähden Frodo malttoi olla.
Tällä kertaa pidettiin kertausta, käytiin lyhyesti läpi melkein kaikki mitä kurssilla on harjoiteltu. Aloitettiin paikalla istumisesta ja makaamisesta. Istuminen meni ihan hyvin, Frodo vaan tuppasi aika nopeasti nousta pois paikaltaan. Muutama hyvin onnistunut kerta saatiin, että pääsin peruuttamaan ihan pois ja palaamaan Frodon luo ilman että se nousi.
Makuullaolo oli hankalampaa, koska soramaa oli ihan kylmä ja märkä. Frodo ei olisi edes tahtonut laskea pyllyään maahan, vaan kumarteli vain etupäällään :D Joten keskityimme vaan saamaan Frodon maahan ja sitten heti kehuja.
Ohitukset sujuivat tosi kivasti, sen jälkeen tehtiin luoksetuloa suoraan eteen istumaan. Frodo jäi helposti liian kauas, mutta makupalojen avulla saimme sen paremmin eteen.
Viimeisenä oli tarkoitus ottaa vähän seuraamista, Katrin kanssa sujui ihan hyvin, mutta kun itse kokeilin, oli keskittyminen ihan herpaantunut, ja sain tehdä töitä että sain ainoastaan kontaktin hetkeksi. Seuraamista ei sitten meidän osalta otettu, vaan lopetettiin johonkin helppoon. Frodo kun joutuu tekemään noissa jutuissa niin paljon toistoja verrattuna toiseen kurssilaiseen, kun se tekee sekä minun että Katrin kanssa kaikki jutut, joten se väsyy aika äkkiä.
Mutta kiva kurssi oli, nyt jatketaan harjoittelua ihan kotona, ja koitetaan saada kaikki perusjutut hyvin kuntoon. Ehkä ensi keväänä ollaan jo hyvällä mallilla ;)

keskiviikko 23. syyskuuta 2009
Tokoilua
Eilen olimme taas tokoilemassa. Aiheena edelleen seuraaminen sekä täys- käännökset.
Aloitimme ihan suoralla, sekä muutamalla käännöksellä. Frodo tuli ihan nätisti, ei mitään suurempia ongelmia näissä. Sitten kokeilimme ensin käännöstä oikean kautta, joka ei ole sallittu pk-kokeissa, mutta heeleritkään eivät ainakaan vielä ole (: Frodo meni Katrin kanssa ihan nätisti. Käännös vasemmalle oli vähän haastavampi, että koira huomasi kääntyä ennen ihmistä, ettei tule törmäys (: Viimeiseksi kokeilimme vielä "ohjaaja vasemmalta ja koira oikealta"-tyyliä, joka oli hiukan monimutkaisempi, mutta onnistui Katrilta ja Frodolta hyvin :) Vielä emme ole päättäneet mitä tyyliä harjoittelemme, mutta ehkä se on jompi kumpi kahdesta ekasta.
Lopuksi teimme vielä parit kahdeksikot toisen koiran ja ohjaajan ympäri. Ne menivät tosi kivasti, kun Helmi ei ole enää niin uusi juttu että pitäisi sen perään touhottaa :D
Ensi viikolla on sitten vika kerta, jonka jälkeen jatketaan ainakin alkuun ihan itsenäistä harjoittelua. Ehkä myöhemmin sitten jatketaan taas ryhmässä.
sunnuntai 20. syyskuuta 2009
Heeleritapaaminen ja match show
Tänään pääsimme viimein kokeilemaan miten näyttelytouhut sujuivat (: Eli olimme Tuusulassa lemmikkieläinliike Happy Petin asfalttipihalla järjestetyissä mätsäreissä.
Kun saavuimme paikalle, alue vilisi jo koiria. Katri ja äiti lähtivät Frodon kanssa sivummalle, ja minä kävin ilmottautumassa. Saatiin numero 30, vaikka ilmottautumista oli mennyt ehkä vasta 10 minuuttia.
Odotteluaika oli aika pitkä, istuskelimme varjossa ja Frodo otti vaan rennosti (: Vähän käytiin kehässä kokeilemassa ennen arvostelujen alkua, mutta koska kaikki sujui niin hyvin, niin en tehnyt paljoa.
Vasta n. tunnin odottelun jälkeen pääsimme ekan kerran kehään. Parina meillä oli lagotto romagnolo, joka esiintyi hyvin. Myös Frodo meni kehässä tosi hienosti, seisoi hyvin ja liikkuin myöskin mielellään. Pöytä oli aluksi vähän outo, mutta asento parani kun oli siinä hetken :D Antoi hienosti katsoa hampaat ja tuomari myös silitteli ja tunnusteli sitä siinä. Ihan kotona harjoittelun tasoisesti ei kyllä mennyt, mutta tyytyväinen olin todella (: Frodo sai punaisen nauhan ja siirryimme taas odottelemaan.
Frodo pääsi autoon koppaan vähän lepäilemään, sillä odottelua oli vielä yli tunti. Yhteensä pentuja oli yli 70, joten mätsärit venyivät pitkiksi.
Punaisten kehään päästyämme Frodo ei ollut yhtään tyytyväinen oloonsa, kun yli 35 koiraa oli ahtaasti aseteltu pieneen kehään. Aluksi Frodo ei edes pysynyt paikallaan seisten, vaan halusi pois välistä, kun toinen oli ihan hännässä kiinni. Sain sen kuitenkin seisomaan kun siirryimme vähän sisemmäs kehässä.
Liikkuminen ei myöskään maistunut tällä kertaa, hajut olivat niin kiinnostavia että edes namit eivät houkutelleet. Emme siis päässeet punaisissa enää jatkoon, mutta hienosti sujuivat kuitenkin ekat mätsärit (8 !
Eilen olimme myös käymässä pääkaupunkiseudun heelertapaamisessa Helsingissä. Paikalla oli kuusi koiraa, pari suloista pentuakin (: Frodo oli ihan reippaasti, mutta ei päässyt leikkeihin aluksi mukaan, ihan kuin ei olisi tiennyt minne väliin menisi :D Mutta lopuksi sai painia Epun kanssa, leikki näytti ihan samalta kuin viime tapaamisessakin. Myös pennut kiinnostivat Frodoa kauheasti.

keskiviikko 16. syyskuuta 2009
Frodo 7 kk !
Eilen Fropalle tuli täyteen seitsemän kuukautta, jihuu 8) ! Alkaa olla jo tosi iso mies, nopeasti on mennyt aika siitä kun Frodo meille muutti. Tänään otettiin sitten virallinen poseerauskuva (:
Frodo painaa 7,5 kg ja on hiukan yli 28 cm korkea
Eilen olimme taas tokossa, aiheena seuraaminen. Ensin menimme ihan suoria vain, sekä pysähdyksiä, joissa koiran tuli istahtaa, ja sitten myöhemmin myös käännöksiä. Frodo suoriutui hienosti aina kun malttoi kurssikaverin seuraamiseltaan keskittyä. Aika paljon siihen kyllä menee aikaa, kun Frodon huomiota saa herätellä, ja jotenkin se kaiken muun perässä huuhailu jää helposti päälle. Mutta hyviä pätkiä saatiin myös esim. käännöksissä (:

tiistai 8. syyskuuta 2009
Tottis osa 2.
Tänään käytiin taas tokokoulutuksessa, oli oikeastaan tosi kiva kerta (: Tällä kertaa paikalla oli myös Helmi, joka oli airis sekä ohjaajan bordercollie Trino. Frodolla oli aika paljon energiaa, kun lenkkeilyä ei jalan takia olla oikein harrastettu. Se alkaa kyllä olla jo aika hyvässä kunnossa, joten eiköhän loppuviikosta jo päästä normaaleihin lenkkeihin takaisin.
Koulutus aloitettiin luoksepäästävyydellä. Yritimme pitää koiran huomion itsessämme, kun ohjaaja kävi sen luona ja rapsutti hiukan. Frodo suoriutui jutusta ihan mallikkaasti, vähän vilkaisi, että kukas se siellä, mutta ei kummemmin välittänyt. Sen jälkeen harkattiin taas sivulletuloa, Frodo tuppasi jäädä hiukan liian taakse, joten lisää harjoittelua niin että se tulisi vähän edemmäs istumaan (:
Tämän jälkeen menimme toisistamme erilleen niin, että Trino ja apuohjaaja kiersivät kahdeksikkoa meidän ympäri. Tarkoitus oli taas pitää koiran huomio itsessä. Aluksi Frodo oli tosi kiinnostunut Trinosta, mutta kun Katri tajusi mennä kyykkyyn, niin sujui paljon paremmin. Sitten se ei enää kiinnittänyt ollenkaan huomiota muualle, vaan vain ohjaajaan.
Seuraavana me kiersimme Trinon ympäri sen istuessa ympurän keskellä. Se meni Frodon osalta mallikkaasti, ravasi hyvin ja piti kontaktiakin lähes koko ajan ohjaajassa.
Lopuksi vielä pari istumista ja luoksetuloa, jotka molemmat menivät hyvin. Aluksi Frodo ei malttanut jäädä paikalleen istumaan, mutta tajusi kuitenkin lopuksi mitä haettiin. Luoksetulossa tuli kuin ohjus vain luokse, meni tosi kivasti (: !
Illalla mittasin vielä Frodoa, nyt painoa on 7,1 kg ja korkeutta 28,2 cm ! Frodohan alkaa olla jo ihan miehen mitoissa ;)
Vielä kuvia harjoituksista

lauantai 5. syyskuuta 2009
Pientä epäonnea
Tänään meillä oli tarkoitus lähteä mätsäreihin, mutta mitäs kävikään.
Eilen kun oltiin Frodon kanssa metsässä lenkillä, se kolusi ojanpohjaa, jossa kasvoi sammalta. Yhtäkkiä se pomppasi sammaleelta pois ja noustuaan takaisin polulle Froppa linkkasi toista takajalkaa. Tunnustelin jalan läpikotaisin, mutta se ei ollut arka mistään. Käveltiin sitten pikkumatka pois metsästä, mutta ontuminen jatkui, joten lähdimme kantamaan sitä kotiin. Ilmeisesti jalassa on nyt jonkinasteinen venähdys, joten nyt jäävät lenkit pois ja Frodo saa vain lepäillä. Katsotaan josko vain se auttaisi.
Joten kauan odotetut mätsärit jäivät nyt väliin. Hiukan harmi se oli, mutta onneksi 20.päivä Tuusulassa on toiset mätsärit, joihin toivottavasti päästään.
Jonkin aikaa minulla on ollut myös tekeillä sateen- ja tuulenpitävä takki Frodolle kurakelejä varten. Kangas on vedenpitävää ja reunoissa on heijastinnauhaa että erottuu kunnolla pimeälläkin. Nyt Frodo pääsi sovittelemaan takkia, joten lopussa muutama kuva siitä (:

tiistai 1. syyskuuta 2009
Tokoharjoittelua
Vähän aikaa on vierähtänyt viimeisestä blogipostauksesta, jotenka nyt on pakko ilmoitella jotain (:
Tänään aloitettiin pentutottelevaisuuskurssilla, joka pidetään ihan lähellä, Keravalla. Kurssille oli ilmottautunut kaksi muutakin koirakkoa, mutta tällä kertaa kumpikaan ei päässyt paikalle. Saimme siis Frodon kanssa ihan yksityisopetusta (: Paikan ympärillä tosin pyöri muitakin koiria, mikä oli ihan kiva että saatiin vähän häiriötäkin mukaan.
Tällä kertaa oikeastaan enimmäkseen ohjaaja kertoi ja saimme kysellä häneltä kaikenlaista. Harjoittelimme myös kontaktia ja sivulle tulemista. Välillä keskittyminen katosi hiukan, mutta myös paljon hyviä pätkiä saimme treeniin. Olimme harjoitelleet ohjaajan mielestä hyvin jo juttuja, joten kurssin asioiden ei pitäisi olla mitenkään erityisen vaikeita.
Kurssia jatkuu nyt vielä neljä viikkoa, luvassa on mm. seuraamista, maahanmenoa, istumista, luoksetuloa sekä ohituksia. Vaikutti tosi kivalta, joten toivottavasti saamme ohjauksesta kaiken hyödyn irti.
Lauantaina ollaan menossa ekoihin näyttelyihin, ihan vaan mätsäreihin aluksi (: Saattaa olla että jo marraskuussa pääsemme myös virallisiin vierailemaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)