Perjantaina olimme mummilla Rajamäellä, ja Frodo pääsi oikein kunnolla olemaan vapaana. Se juoksenteli pihalla ja käytiin myös metsässä vähän että sai haistella ja koluta kaikki puskat (: Frodon mielestä siellä oli tosi kivaa koska keppejä oli niin paljon. Frodosta on tullut oikea keppihullu, se vaan tahtoisi järsiä kaikki risut ja isommatkin oksat mitä vaan löytyy. Täytyy vaan sen takia rajoittaa tuota ettei menisi kamalasti tikkuja mahaan.
Naapureiden airedalenterrierit ovat pelottaneet Frodoa ihan siitä saakka kun se tuli meille. Ensin se säntäsi ulko-ovelle jo pelkästään kun kuuli että ne haukkuivat. Nyt lauantaina Frodo pääsi vähän nuuhkimaan Mantaa ja Moonaa, mutta paljoa se ei uskaltanut tehdä tuttavuutta. Mutta nyt Frodo käy jo ihan reippaasti metalliaidan takana kurkkimassa ja nuuhkimassa airiksia, eivätkä niiden haukutkaan enää paljoa pelota (:
Eilen taas Oona ja Moksu oli meillä, nyt Frodo ei enää vierastanut yhtään. Lähdettiin tällä kertaa vähän kauemmas, semmoiselle nurmikkoalueelle, jossa koirat saivat sitten leikkiä ja tutkia. Frodon käytyä yhden pensaan juuressa se lähti hirveätä kyytiä juoksemaan kauemmas, ja kun yritimme saada sitä tulemaan luokse, niin se vaan säntäsi kauemmas. Lopuksi se pudotti sen maahan ja kerkesin napata aarteen pois, ja se oli pitsan reunaa :o
Eilen myös naapurin cottoni Lulu kävi meidän pihassa vähän, mutta se oli sen verran arka, etteivät ne enempää sitten leikkineet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti