maanantai 26. heinäkuuta 2010

Helsingin kesänäyttely 25.7.2010

Eilinen päivä alkoi pakkailulla ja suunnaksi otimme tällä kertaa Helsingin - päämääränä Tuomarinkylän vinttikoirakeskuksessa järjestetty kesänäyttely. 
Paikalle päästyämme tapasimme heti tuttuja, Epun ja Lauran ja Buddan ja Heinin. Siitä matkamme jatkui kehän laidalle, ja vaikka emme varanneet hirmuisesti aikaa odotteluun, niin sitä tuli kuitenkin. Arvostelu oli vähän myöhässä, ja Frodoa ainakin laiskotti :D Kuumuus teki tehtävänsä ja pienen treenailun lomassa vaikutti ettei sitä kauheasti kiinnostanut mikään patsastelu siinä säässä. No, ennenkin oli käynyt ihmeitä joten luotin siihen nytkin ;)
Junnu-urosten kehässä oli vain Frodo, Eppu ja Budda, jotka olivat samalla näyttelyn ainoat urokset. Päästyämme tosi toimiin Frodo oli taas hyvin kuulolla ja teki mitä pyydettiin. Eikä haahuilusta tietoakaan. Kaikki sujui suht hyvin, seisominen, pöydälläolo ja myös liikkeet. Vähän treeniä kaipaisi ehkä se, ettei Frodo rikkoisi niin helposti laukalle ravaillessaan. Seisominen meni tänään tosi hyvin, ei tarvinnut kuin ehkä kerran korjata takaisin asentoon ja muun ajan seisoskeli paikallaan.

Yllätys oli jo alkuun, kun Frodo sai ERI'n - olin lähinnä odottanut EH'ta. No, sitten oli vuorossa junnujen ja samalla näyttelyn parhaan uroksen valinta, joka myöskin osui Frodoon! Pikkaisen leuka putosi kun sihteeri kiikutti meille sertilappusen ja ruusukkeen :D Sitten vain odottelemaan ROP-valintaa. Tuomari vain lyhkäisesti katsasti koirat, tällä kertaa tuli hiukan vilkuilua takana ravaillutta narttua kohtaan, mutta muuten meni mukavasti. Narttu oli kuitenkin ROP ja Frodo puolestaan VSP ;) No eipä tunnelmaa latistanut ja olin huipputyytyväinen koiruliin! ♥ Sen kanssa on kiva olla kehässä kun voi luottaa että kaikki sujuu ihan hyvin.

Tuomari Maret Kärdin arvostelu:

1,5 v. erinomaista tyyppiä, tiiviisti rakentunut sopusuhtainen junioriuros, jolla saisi olla selvempi eturinta. Ilmeikäs pää, tummat silmät, korrekti hampaisto. Liikkuvaiset korvat. Hyvä kaula. Riittävän tukeva ylälinja. Reippaasti kannettu häntä. Hieman pysty olkavarsi, hyvät takakulmaukset. Aavistuksen uloskääntyneet etukäpälät. Oikeanlaatuinen karvapeite ja kirkkaat lämminsävyiset värimerkit. Reippaat liikkeet. Aavistuksen pidättyväinen luonne.

Viimeiseksi kuvia, kehästä pari ja viimeinen kotoa poseeraus (:




Ei kommentteja: